NYT

4.-22.10.2017 Olli Niskanen ja Topi Juntunen, Hanna Koikkalainen, Maija Ranka, Katriina Sjöblom & Anna Katariina Roos

Kulma: Olli Niskanen ja Topi Juntunen, Sedimental

Näyttelyssä tarkastellaan luontoa sekä ihmisen ja ympäristön välistä suhdetta. Näyttely koostuu maalauksista, valokuvista ja kollaasitekniikalla toteutetuista teoksista. Näyttelyn nimi viittaa luonnossa ilmeneviin maa-aineksen kerrostumiin ja toisaalta erilaisiin mielen tiloihin. Sedimentti voidaan tässä käsittää laajemmin niin inhimillisen kulttuurin kuin luonnon kerrostumina. Luonto on peili jossa ihmisen ajatukset näyttäytyvät. Luonnon peilissä kuvastuu ihminen, ihmisen elämässä luonnon prosessi.

Olli Niskasen teoksissa materiaalivalinnat toimivat vertauskuvana nykyajan ympäristön ja elämäntapamme kerrokselliselle luonteelle jossa erilaiset henkiset ja materiaaliset pyrkimykset limittyvät keskenään. Teokset on koostettu kerroksittain kollaasitekniikkaa käyttäen. Teosten materiaalina on käytetty muun muassa tulosteita, muovijätettä ja kasvien osia.

Topi Juntusen maalaukset perustuvat salamavalolla pimeässä kuvattuihin puihin ja pensaisiin. Salamavalolla kuvattaessa pimeydestä nousee esiin yksittäisiä kasveja ja yksityiskohtia joita paljas silmä ei erota. Päivisin yhtenäisenä näyttäytyvästä vehreydestä nousee esiin kiehtovia yksilöllisiä kasveja. Keinovalon viileään hehkuun pysäytetty luonto on myös luontosuhteen kuva: ihmisen ja luonnon eriytymisen kuva, jossa luonto asettuu ihmisestä erilliseksi ymmärtämisen kohteeksi.

 

Olli Niskanen, luonnon valinta, 2017, 58x58cm, sekatekniikka

Topi Juntunen, Metsän peitto, 2017, 25x32cm, sekatekniikka

Kenno: Hanna Koikkalainen, Kainuun aarteet, valokuvia

Kainuu on minulle metsiä ja ihmisiä. Se on syrjäseutua, ja syrjässä säilyy kaikkea kiinnostavaa, niin luontoa kuin kulttuuriakin.

Näyttelyn kuvat on valittu suuresta kuva-aineistosta, jota olen kuvannut tutkija Satumaarit Myllyniemen kansanperinnetutkimuksiin vuosien 2005-2016 välillä. ”Korpikansan perinteet elämään” ja ”Kainuun Aarrekartta” -projektit sisälsivät valokuvien lisäksi perinteentallennusta, kuten tarinoiden ja uskomusten keräämistä.

Olen siis kuvannut vuosien ajan kainuulaista elämää ja ihmisiä metsän keskellä. Tapaamistani ihmisistä huokui luonnon keskellä elämisestä syntyvä rauha. Kuvasarja on ylistys tavalliselle metsälle ja tavalliselle ihmiselle, kaikessa arkisessa ihanuudessaan.

On arvokasta tallettaa oman kulttuurin vanhoja kertomuksia ja uskomuksia, sillä tarinankerronnan perinne on hiipumassa Suomessa. Näyttely on kunnianosoitus tarinankerronnan perinteelle ja varsinkin kainuulaisille tarinankertojille, joita vielä maassamme on. Tarinoiden kertojat ja kohtaamiset heidän kanssaan ovat minulle retkieni suurimpia ja arvokkaimpia aarteita.

Kuvatessani Kainuussa metsät, suot, kalliot ja kivet ovat jääneet mieleeni maagisina paikkoina. Jännittävistä tarinoista huolimatta metsä on minulle turvapaikka, paikka rauhoittumiseen, lepoon ja rasitukseen. Rakastan juosta metsässä, tarpoa sammaleessa ja maata pakkasyössä lumihangessa puiden kaartuessa päälleni. Vaikutun vanhoista puista ja metsän äänistä. Uskon metsään ja suhteutan itseni maailmaan metsän keskellä. Se on minulle pyhä paikka, jossa voin pysähtyä ja kohdata omat ajatukseni. Puiden humina pelastaa minut.

 

Hanna Koikkalainen, Kainuun aarteet

Kymi: Maija Ranka, Electricity, maalauksia

Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2015 valmistunut kuvataiteilija Maija Ranka tuo Lahteen Galleria Uusi Kipinään näytille sarjan maalauksia. Näyttely on nimeltään ’Electricity’. Sittemmin helsinkiläistynyt taiteilija vaihtoi vuosi sitten teoksissaan olleen neutraalin harmaan värimaailman vahvoihin kontrasteihin. Vahingossa kankaalle ilmestyneestä väriyhdistelmästä alkoi syntyä uusia teoksia joissa ihmisten kirkkaat silhuetit saavat voimaa täysin mustasta taustasta. Värit ovat kuin sähköisiä.

Maija Ranka, Kesäpäivä rannalla, akryyli kankaalle, 30 x 25 cm, 2017

Kirnu: Katriina Sjöblom & Anna Katariina Roos, Jokapäiväinen arkemme, installaatio

Jokapäiväinen arkemme on kahden taiteilijan tutkielma. Anna Katariina Roosin ja Katriina Sjöblomin installaatio on ylistys beigelle ja arjen intiimiydelle. Jokapäiväinen arkemme on teos värittömyydestä, romanttisista asetelmista, pölystä, paloista, osista, pinoista, kasseista, karvoista. Se on lokerointia, rajaamista, pussittamista, pesemistä, selkeitä hetkiä ja hieman sumuisempia. Tilaan on ripustettu tutkijan muistiinpano, pölyttynyt varasto. Kenen todellisuus tämä on? Sinun? Minun? Meidän?

Innoitusta teos on saanut elämänlaatua mittaavista kyselyistä. Onko teillä tarpeeksi tarmoa? Oletteko tyytyväinen ulkomuotoonne? Kuinka tyytyväinen olette itseenne? Oletteko erittäin tyytymätön, melko tyytymätön, ei tyytyväinen eikä tyytymätön, melko tyytyväinen vai erittäin tyytyväinen? Aavistus siitä, että todellisuus ei näyttäydykään kaikille samanlaisena, on siivittänyt tekijöiden taiteellista prosessia.

Anna Katariina Roos (1977), Inari. “Lähtökohtani ovat teatterin tekemisessä ja esitystaiteessa. Taiteellinen työskentelyni on visuaalista ajattelua, todellisuuksien ahtamista kuviksi.”

Katriina Sjöblom (1976), Pori. “Teosteni pohjalla on useimmiten kehollisia tutkielmia sekä intohimoista piirtämistä. Piirrän ja pohdin kunnes tiedä mitä olen tekemässä.”

Molemmat taiteilijat ovat valmistuneet Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2015. Taiteilijat ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2011 alkaen. Yhteistyössä on syntynyt lukuisia esityksiä, nyttemmin myös veistoksia. Jokapäiväinen arkemme on työparin ensimmäinen yhteinen näyttely.

Roos&Sjöblom,2017, Jokapäiväinen arkemme, installaation osa, pikkuhousut, maali, naru

Sjöblom&Roos, 2017, Jokapäiväinen arkemme, installaation osa, akryylimaali, pahvi, pikkuhousut