25.10.-12.11.2017 Hemuloordi, Maximilian Stejskal, Jenni Niskala, Lasse Ursin

Kulma: Hemuloordi, This is the Voice of Finland

Suomalaisia seksisymboleita ovat: sininen ja valkoinen.
Suomalaisia seksisymboleita eivät ole: sininen ja keltainen.

Suomalaisia seksisymboleita ovat: reikäleivät, rieskat sekä kaikki ruisleipä joka tarjoillaan ilman voita.
Suomalaisia seksisymboleita eivät ole: patongit, hamburgerit sekä pitaleipä (paitsi aina pe-la klo 02-05 välisenä aikana).

Suomalaisia seksisymboleita ovat: leijonakoru, pikkuleijonat sekä Teemu Selänne.
Suomalaisia seksisymboleita eivät ole: eläimet jotka eivät ole syntyneet tai kasvaneet Suomessa sekä alkuperäisiltä juuriltaan Suomesta kotoisin (mukaanlukien eläimet joita ei mainita Kalevalassa).

Suomalaisia seksisymboleita ovat: tilliliha, joulukinkku sekä siskonmakkarasoppa.
Suomalaisia seksisymboleita eivät ole: halal, soijarouhe sekä kebab (paitsi aina pe-la klo 02-05 välisenä aikana).

Suomalaisia seksisymboleita ovat: ujous, nöyryys sekä julkisille paikoille virtsaaminen.
Suomalaisia seksisymboleita eivät ole: smalltalk, pieni penis.

Suomalaisia seksisymboleita ovat: jatkosota, jatkokoulutus, jatkojohto.
Suomalaisia seksisymboleita eivät ole: second chances.

Suomalaisia seksisymboleita ovat: taistelevat metsot, grillitappelut, oikeassa oleminen.
Suomalaisia seksisymboleita eivät ole: pronssi tai hopea.

Meillä kaikilla on omat rajamme. Joskus se raja on kuin veteen piirretty viiva- kuten maantieteellisesti Suomi-neidosta oikealle katsottuna.

Tule venyttämään omia rajojasi sekä kaatamaan raja-aitoja HEMULOORDIN taiteen parissa! Sinulla on ehkä oma äänesi tai äänioikeutesi..but…This is the Voice of Finland!

Hemuloordi, This is the Voice of Finland , 2017, 50cm x 70cm, juliste

Kenno: Maximilian Stejskal (1906–1991)

Maximilian Stejskal oli helsinkiläinen etnologi ja voimistelun opettaja. Hänen isänsä oli itävaltalainen kylpylänomista. Ja hänen äitinsä oli kotoisin Ruotsista.

Vuonna 1954 Stejskal julkaisi väistöskirjansa ” Folk atheletic -games. An ethno-sociological study of outdoor games among male farming population in Swedish-speaking Finland, particulary in the summer months, of their setting and tradition in the light of general historical changes in sports and their social import.”

Väitöskirjaansa varten hän kuvasi Suomen rannikkoseutujen suomenruotsalaisen miesväestön ”kansanurheilukilpailuja”. Stejskal pyöräili pitkin Itä- ja Etelä-Suomen rannikkoa ja maaseutua vuosina 1929 – 1937 ja jälleen uudelleen 1948. Hän teki kuvausmatkoja myös nykyisen Viron suomen- ja ruotsinkielisille alueille. Tuona aikana Stejskal kuvasi 433 lasinegatiivia.

Kun Stejskal lähti ensimmäiselle kuvausmatkalleen, olivat hänen varusteinaan; vihreä italialainen polkupyörä, kaksi palkkikameraa, laatikko lasivalokuvanegatiiveja ja reppu, missä oli ruokaa ja henkilökohtaisia tarvikkeita.

Luottamusta herättääkseen matkoillaan piti hän päässään ylioppilashattuaan.

Näitä kansanurheilukilpailuja, miten Stejsakal kutsui kuvaamiaan kansanperinneleikkejä, ei enää 20 – ja 30- luvuilla enää aktiivisesti harrastettu. Mutta ne olivat yhä tunnettuja kansan parissa. Näillä harjoituksilla ja kilpailuilla miespuoliset maatyöläiset ja käsityöläiset koettivat voimiaan ja rohkeuttaan. Erityisesti nuoret, naimaiässä olevat miehet halusivat esitellä nuoruuden voimiaan, etenkin nuorille naisille

Galleria Uusi Kipinään koottu kokonaisuus käsittää 34 kuvaa Stejskalin 433:sta kuvasta. Kuvat näyttäytyvät outoina, hieman jopa pelottavina performansseina aurinkoisten maatilojen pihoilla. Pian kuvat alkavat näyttämään aivan samankaltaisilta duudsonmaisilta rohkeuden ja hulluuden välimaastoon sijoittuvilta näytöksiltä kuin mitä seuraamme nykyään televisoista. Hiekkapihalla paljain jaloin viikatteen terällä kävelevänuorukainen tai itseään käsivarteen puukolla koetteleva herra.

Vuonna 2016 sveitsiläinen Marie.Isabel Vogel julkaisi kirjan Folklig Idrott Stejskalin kuvista.

http://www.lespressesdureel.com/ouvrage.php?id=4636

Kuratointi: Anu Akkanen ja Kati Välimäki

Maximilian Stejskal, valokuva

Kymi: Jenni Niskala, Muuta olemassa olevaa

Taidetta katsotaan toisin kuin muuta olemassa olevaa. Teokset laitetaan esille katsomista tai kokemista varten. Näyttelyssä meillä on tapana tulkita, tutkia tai haluta ymmärtää taideteoksia. Taidekokemus on kuitenkin subjektiivinen, siis riippuvainen katsojan omakohtaisesta tulkinnasta ja ajatusmaailmasta.

Jenni Niskalalle tärkeä kysymys on, miten teos muotoutuu ja mikä on sen vuoro-puhelu ympäröivän maailman kanssa. Koska monotypia taidegrafiikan keinona on arvaamaton, tekniikka ohjaa synnyttämään teosta tietynlaiseksi. Teosta täytyy usein suunnitella peilikuvana tai käänteisessä järjestyksessä, jotta se tulisi esiin halutulla tavalla. Tekniikan lisäksi jännite syntyy viivasta, massasta ja niiden sommitelmasta. Teokset vievät kehämäisesti itseään eteenpäin synnyttäen uusia ja ottaen kantaa aiempiinsa.

Niskala ammentaa kuvastoa myös ympäristön visu-aalisesta ilmaisusta tutkien kuvan rakentamisen keinoja. Näyttelyn taidegrafiikka koostuu mm. maalaukselle ominaisista tai tietokoneiden piirustusohjelmista tu-tuista siveltimen jäljistä ja liukuväreistä. Kuvan elementit ovat kokonaisuudessa rakennuspalikoita, jotka taas muuntuvat subjektiivisen kokemuksen kautta uusiksi mielleyhtymiksi. Teoksissa on kyse teoksen itsensä – uuden, vieraan tai käsittä-mättömän asian syntymisestä tässä ajankuvassa ja ympäröivien vaikutusten alai-sena. Niskala itse tarkastelee teoksillaan kykyä ymmärtää taidetta kuin myös vi-suaalista kulttuuria.

Jenni Niskala on lahtelainen kuvataiteilija ja taidegraafikko. Tämä on hänen en-simmäinen taidegrafiikkaan pohjautuva yksityisnäyttely. Muuta olemassa olevaa ei ole vain näyttely, vaan myös muistutus muuttamaan olemassa olevaa altistaen itseään tarkoitusperäisesti vieraalle tai uudelle asialle.

Jenni Niskala, Naturally, 2017, monotypia, telaus, 98cm x 72 cm

Kirnu: Lasse Ursin, Arjen illuusio

Käsittelen taidenäyttelyssään “arjen illuusio” aikaa, liikettä ja valumista. Yhdistelen maalausta, veistosta ja arkisia esineitä käyttäen uskomattomia ja mielivaltaisia tekniikoita.

Suuren osan teoksista olen tehnyt ajalla, jolloin olen työskennellyt yhteisöntaiteilijana Lehtiojan palvelukeskuksessa. Osa teoksista on tehty Lehtiojan yhteisön parissa. Teoksissa olen ajatellut arkea, liikkeen pysähtyneisyyttä sekä materiaalien illuusioita. Olen pienestä asti pitänyt escherin paradoksaalisista piirustuksista ja loputtomilta tuntuvista grafiikoista. Myös Salvador Dalin surrealistiset maalaukset ovat kiehtoneet mieltäni pitkään.

Kun tutustuin youtuben kautta accidental painting tekniikkaan mieleeni tulvi teosideoita ja soveltamismahdollisuuksia omaan ilmaisuuni. Myös pitkään nukuksissa ollut taiteellinen kokeilunhaluni heräsi. Huomenta. Maalauksissa tuntuu siltä, että ne ei ole minun hallinnassani vaan ne on luonnonvoimien tekemiä kemikaalisia maalauksia.

Lasse Ursin, Mäkisua, LED valo, MDF-levy, metalli, akryyli 2017