4.-21.5.2017 Johanna Lemettinen, Vilja Harala, Anna Broms, Lasse Lassheikki

Kulma: Johanna Lemettinen, Kieromanssi

Teokseni käsittelevät kieroutumia romanttisen estetiikan kontekstissa sekä yhteiskunnallisen kollektiivin toisinaan hyvinkin pakottavaa vaikutusta yksilöön. Teosteni hahmot esittävät kysymyksen: millaista on olla ruumiinsa rajoittama, ihmisruumiin rajallisuuden ja lihallisuuden asettaman materiaalisen perustan ja vallitsevan kulttuurin ja yhteiskunnan rajoissa todentuva ihmisyksilö?

Yhteiskunta asettaa – pakottaa – ihmisyksilön vääjäämättä muottiinsa. Tämä on kollektiivin tehokkaan ja jatkuvuuteen tähtäävään toiminnan kannalta välttämättömyys, mutta yksilötasolla kokemus voi olla toisinaan raastava, jopa väkivaltainen.

Ihmiskeho on lihallisuudessaan rajallinen ja materiaalinen mutta ei irrallinen yksilön kokemista tunteista. Kun yksilö kokee minuutensa ja vallitsen – pakottavan – yhteiskunnallisen kollektiivin välillä vallitsevan murtuman, tunne todentuu usein ensi sijassa mielen ilmiöiden tasolla, mutta lopulta myös yksilön ruumis reagoi.

Ihmiskehon rajat, ruumiillisuus ja aistit pakottavat yksilön aina johonkin tiettyyn materiaaliseen todellisuuteen, joka on lähes universaali ja kulttuureista riippumaton. Ihminen todentuu aina jonkin kulttuurin ja yhteiskunnan puitteissa, eikä näin ollen ole merkityksetöntä millainen yksilön ruumis on. Omalta osaltaan kulttuuri ja yhteiskunta sekä mahdollistavat ihmisyksilön potentiaalin että rajoittavat sen todentumista ja tunkeutuvat näin yksilön intiimeimmälle alueelle.

Johanna Lemettinen, Unlike Red Carpet Treatment, öljy kankaalle, 2016

Kenno: Vilja Harala, Poste restante, Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely

Poste restante – asunnottomuusaiheinen valokuvanäyttely

”Se on vähän niin kuin rakkaudessakin, tosi vaikee olla onnellisessa suhteessa jos te ootte nälissään molemmat, sillon on vaikee rakastaa toista. Samalla tavalla se on elämässäkin, että tosi vaikee tehdä oikeestaan mitään jos ei oo katto pään päällä.” – Dorian

Poste restante on valokuvaaja Vilja Haralan asunnottomuusaiheinen teoskokonai-suus. Teoksen valokuvat esittelevät tuntemattomamman puolen Helsingin kes-kuspuistosta; siellä asutaan varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Nämä hy-lätyt nukkumapaikat ovat olleet asukkailleen lähin kotia muistuttava asia ja nyt niistäkin on pakon edessä lähdetty. Aivan keskustan tuntumassa piilossa katseilta on asuinalue, jota ei löydy rakennuskaavasta. Koijien sijainti keskellä Helsinkiä on havahduttava ja aihe itsessään koko maan laajuinen.

Videoilla yhdeksän rohkeaa asunnottomuutta kokenutta ihmistä kertoo elämästään ja unelmistaan. Haastateltavat ovat jossain kohtaa elämäänsä joutuneet asunnottomaksi hyvin erilaisten tilanteiden johdosta. Kokonaisuus on julkaistu multimediana osoitteessa www.posterestante.fi. Multimediajulkaisu on myös osa näyttelyä.

Vailla vakinaista asuntoa ry on ollut tukemassa projektia. Näyttelyn valokuvat ovat myynnissä ja tuotto menee suoraan Vva:rylle asunnottomien hyväksi.

Vailla vakinaista asuntoa: ry on ollut tukemassa projektia. (www.vvray.fi)

Vilja Harala, Poste restante

Kymi: Anna Broms, Tap to tomato

”Painan pensselin tarmokkaasti maalauspohjaan, aivan kuin tussipiirtäisin kesämökillämme joskus kauan sitten. En korjaa maalausjälkeäni. Näen kaukana ja lähellä olevan samassa tasossa. Tyynyliinan puuvilla on käynyt hajoavan ohueksi. Mikä langoista pitää sitä koossa? Tap to tomato on liikkuva, tomaatinpunainen ytimeni minua ympäröivän maailman keskellä.”

Maalaan kokonaisvaltaisesta havainnosta raa’an suorasti. Maalaamani asia tulee niin lähelle, että näkeminen hajoaa. Raja ja muoto häviävät ja jäljelle jää väriä. Hävitän perspektiivin. Kietoudun esineisiin ja tapahtumiin, jotka kysyvät, muistuttavat ja ehdottavat.

Anna Broms, s. 1968, on taidemaalari, joka asuu ja työskentelee Helsingissä.Tap to tomato on jatkoa Helsingin Galleria Huudon Jätkä 1:n näyttelylle.

Näyttelyä on tukenut Taiteen Edistämiskeskus.

Anna Broms, Anatomy of how to be, 2017, acryl and oil, 200 x 170 cm

Kirnu: Lasse Lassheikki, Muisti

Idea teoksiin kehittyi ajatuksesta, että jos lähimuisti heikkenee ja muutenkin muisti huononee, niin mitä jää jäljelle? Mitä muistissa on? Muistoja, muistikuvia.
Ovatko unelmat ja haaveet muistoja?
Päässä on myös muistikuvia tapahtumista, joita itse ei ole kokenut. On tarinoista syntyneitä mielikuvia ja tapahtumista nähtyjä kuvia.
Näistä ajatuksista syntyi tarve tehdä kollaasimaisia maalauksia eri muistikuvista, kuvista. Maalaukset eivät ole omasta muistista, vaan hyvin yleisiä. Nykyaikana kuvat ovat palvelimilla ja kaikkia kuvia voi katsella näytöltä.
Tämä aihe antaa mahdollisuuden maalata kaikkea. Se on kivaa.

Lasse Lassheikki, Muisti, maalaus 2017