18.05.-05.06.2016 Ponnistus-ryhmä, Akseli Valmunen, Kaisa Karhu, Sini Kosonen

UK_Nunnu_Roselli_Iso_Punainen_2016_puuväri_tussi_ja_gessokuvaaja_Nunnu_Roselli.pieni

Nunnu Roselli, Iso Punainen, 2016, puuväri, tussi ja gesso, kuvaaja Nunnu Roselli

Kulma: Ponnistusryhmä, Suuri kissataulunäyttely

Kissataulut nousivat esiin taiteen aiheena, kun muutama vuosi sitten kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen kertoi HS:n haastattelussa pitävänsä kissatauluista. Kommentti herätti värikästä keskustelua kissataiteesta ja sen merkityksestä ja asemasta nykytaiteessa. Tällöin Ponnistus-ryhmän taiteilijat päättivät, että eivät nyrpistele eivätkä lyttää kissataulujen ystäviä vaan lähtevät työskentelemään jokainen teeman ympärille. Suuressa kissataulunäyttelyssä teosten tekniikat, materiaalit ja lähestymistavat vaihtelevat.
Luvassa on siis monipuolinen kattaus erilaisia näkemyksiä aiheesta.

Näyttelyn ensiesiintyminen oli Galleria 3h+k:ssa Porissa tämän vuoden huhtikuussa ja mahdollisesti Suuri kissataulunäyttely jatkaa kulkuaan vielä muuallakin suomessa.

UK_Susanna_Peijari_Sweetie_2016_sekatekniikka_koivuvanerille_kuvaaja_Timo_Takala_pieni

Susanna Peijari, Sweetie, 2016, sekatekniikka, koivuvanerille, kuvaaja Timo Takala

Näyttelyyn osallistuvat kuvataiteilijat ovat:
Tonja Goldblatt, Anu Halmesmaa, Minnamaria Nurmi Susanna Peijari, Nunnu Roselli, Nea Silavuori, Timo Takala sekä Sanna Vainionpää.

Ponnistus-ryhmä on avoin taideyhteisö, joka on perustettu vuonna 2007 edistämään, toteuttamaan ja tuomaan esille Turun seudun aktiivisten kuvataiteilijoiden ideoita ja projekteja ympäri suomea.

UK_Timo_Takala_Ja_kissan_viikset_2016_teräs_upotukset_hopeaa_kuva_Timo_Takala_pieni

Timo Takala, Ja kissan viikset, 2016, teräs, upotukset hopeaa, kuva Timo Takala

Kenno: Akseli Valmunen, 3Hz-300GHz

Lahden valokuvataide ry.n kutsunäyttely

3Hz – 300GHz on dokumentaarinen projekti, joka pureutuu sähköyliherkkien elämään valokuvan kautta. Näyttely sisältää valokuvia ja Tarja Heleniuksen kirjoittamat tarinat sähköyliherkkyydestä.

Ihmiset ovat tottuneet luonnonmukaiseen säteilyyn – sitä on kaikkialla, myös meissä itsessämme. Esimerkiksi aivotoimintamme perustuu pieniin sähköimpulsseihin. Nykyään kaikkialla läsnäolevat langattomat verkot ovat kuitenkin ihmiskeholle verrattain uusi asia. Niiden myötä elinympäristömme säteilee enemmän kuin koskaan aiemmin. Tässä mittakaavassa ilmiö on ollut läsnä vasta vähän aikaa ja kokoaikaisen säteilyn vaikutuksia ei olla kyetty selvittämään kokonaisvaltaisesti, vaikka aiheesta onkin laajasti tutkimusta.
Osa ihmisistä tuntee ympärillä olevan säteilyn ruumiissaan. Tällaisia ihmisiä kutsutaan sähköyliherkiksi. Osa heistä on niin yliherkkiä, että jo pelkkien sähkölaitteiden läsnäolo tuottaa tuskaa. Lääketiede ei myönnä sähköyliherkkyydelle diagnoosia, vaan se tulkitaan psykosomaattiseksi häiriöksi.

Kuvattavien henkilöiden sähköyliherkkyys on asettanut projektille mielenkiintoisia reunaehtoja: kuvauksissa ei ole voinut kantaa mukana täysin sähköriippuvaisia laitteita. Projekti onkin toteutettu filmikameroilla, joissa pienet paristot eivät luo ympärilleen voimakasta magneettikenttää. Työskentely on ollut hidasta, sillä pelkkä yhteydenpito kuvattaviin on tapahtunut pääosin kirjeitse.

Akseli aloitti hankkeen keväällä 2014 ja hän on työskennellyt sen parissa vuoden 2015 loppuun saakka. Kuvasarja palkittiin Kuvajournalismi 2015 -kilpailussa vuoden haastaja -sarjan voittajana.
Akseli Valmunen (s. 1987) on kevään 2016 aikana Lahden muotoilu- ja taideinstituutista valmistuva valokuvaaja. Hän jatkaa opintojaan maisteri -ohjelmassa Aalto -yliopistolla syksyllä 2016. Hänen kiinnostuksen kohteena ovat aiheet, jotka monesti jäävät uutiskynnyksen jalkoihin. Hänen viimeisimpiä projekteja ovat kuvasarja laittomista kultakaivoksista Filippiineillä, kuvasarja Palestiinan tilasta Israelin vallan vyörynnässä ja nyt näyttelyssä esillä oleva 3Hz – 300GHz.

1-pieni

Akseli Valmunen

Kymi: Kaisa Karhu, Tunteiden kasvio/ Herbarium of Emotions

Näyttely Tunteiden kasvio koostuu valokuvista sekä yhdestä tilaan tehtävästä installaatiosta. Valokuvat esittävät eri tavoin pahoinpideltyjä kukkia. Olen kuihduttanut, repinyt niitä osiksi ja liimannut niitä uudelleen kokoon. Fyysisen teon jälkeen olen valokuvannut ne mukaillen still-life perinnettä. Valokuvat ovat kehystettyjä pigmenttimustevedoksia. Tilaan tehtävä installaatio on sijoitettu korokkeelle tilan keskelle ja koostuu lasikuvun sisään kuihtuneesta kukasta ja sen pudonneista terälehdistä, joita ilmavirta pyörittää. Ajan kuluessa lehdet muuttavat olomuotoaan ja rikkoontuvat yhä pienemmiksi palasiksi jättäen jälkeensä vain kukan kuihtuneen varren.

Käsittelen sarjan kautta kuoleman vääjäämättömyyttä ja menetyksen herättämiä tunteita: vihaa, surua ja ikävää. Valitsin kukat uhreikseni niiden viattomuuden takia. Halusin repiä palasiksi jotain haurasta ja herkkää. Kukkien vahingoittaminen ja tuhoaminen herättää kysymyksen mihin väkivallalla pyritään.
Kuolema on yhä keskuudessamme tabu. Se herättää pelkoa, ahdistusta, mutta myös lohtua. Kuvaa katsoessa pystyn palaamaan siihen hetkeen jolloin tunne oli ottanut minussa vallan ja antoi työlleni motiivin syntyä. Menetyksen synnyttämä ikävä pakotti brutaalilla tavalla käsittelemään jotain niin haurasta kuin kukkaa. Kuoleman kohtaaminen vaatii jokaiselta erilaisia lähestymistapoja. Haluan olla kuvillani väylä menetyksestä puhumiselle, sekä silta aiheelle josta ei tarvitse vaieta.

Valokuvasarjassa Blow Up, Ori Gersht on räjäyttänyt jäädytettyjä kukkia viitaten still-life maalausten ja vanitas teosten historiaan, joissa kukat symboloivat rauhaa. Hänen valokuvissaan kukat ovat julman terroriteon uhreja ja paljastavat levottomuuden kun jotain kaunista hävitetään. Sen sijaan, että viittaisin vain vanitas maalausten historiaan Gershtin tapaan, kuvani kertovat myös kuoleman vääjäämättömyydestä. Kajoamalla kukkiin ja kuvaamalla niiden hajonneen olemuksen annan näkyvän muodon surulle, yksinäisyydelle ja kirjolle tunteita, joita ihminen käy läpi menetyksen kohdatessaan.

Kuvat rakentuvat John Baldessarin innoittamalla performatiivisella otteella. Kuva on tapahtuma, teko, jonka seurauksena on syntynyt valokuvatallenne. Kokoamalla kasveja yhä uudelleen ja uudelleen yritän kasata itseäni eheäksi, sellaiseksi joka olin ennen kuin suru repi minut paloiksi. Toistamalla melkein rituaalinomaisia eleitä puen kuvaan tunteenpurkauksen, jonka koen, tai jonka haluan herättää katsojassa. Osa toistamista eleistä saattavat näyttäytyä jopa humoristisina. Näen kaiken tämän tienä itseni eheyttämiseksi. Hajonneesta tulee taas kaunis, omanlaisensa, uusi kokonaisuus. Baldessarin tavoin en ole lähtenyt kuvittamaan ja tallentamaan yksityiskohtaisesti itse tekoa vain sen estetisoidun lopputuleman.

Käytän kameraa välineenäni, jolla dokumentoin nämä tapahtumat. Teon valokuvaaminen pysäyttää hetken ja tallenteesta tulee fyysinen todiste. Se on visuaalinen pinta, joka on aina sidottu aikaan. Siten valokuva paljastaa aina historiaani ja toimii muistikuvana menneen ja tämän hetken välillä. Valokuva on minulle myös tunteenvälittäjä. Näen tapahtuneen kuvassa muistona johon voin palata. Installaatio toimii ajan näyttäjänä fyysisen tapahtuman kautta. Valokuva on pysähtynyt jopa hiljainen, mutta jatkuva ilmavirta lasikuvun sisällä tekee työtään koko näyttelyn ajan jättäen jälkeen enää vain tomua. Muutos on pysyvä ja silmin nähtävissä. Aikaa ei voi pysäyttää ja sen katsoja pystyy näkemään ja kokemaan. Se on vääjäämätöntä.

1.pieni

Kaisa Karhu, Ruusubonsai

Kirnu: Sini Kosonen, Part One

Sini Kosonen on Lappeenrannassa asuva kuvataiteilija. Vuonna 1987 syntynyt Kosonen on pitänyt useita näyttelyitä mm. taiteilijaryhmän Surulliset tytöt kanssa ja viimeisimmäksi hänen teoksissaan on voinut nähdä suomalaista nykypiirustusta käsittelevässä Piirrä Nyt! -näyttelyssä Lahdessa sekä Rovaniemellä. Galleria Uusi Kipinään taiteilija tuo ensimmäisen yksityisnäyttelynsä.

Kosonen esittelee Kirnussa lyijykynä- ja hiilipiirustuksia sekä pieniä kipsi- ja vahaveistoksia vuosilta 2013- 2016. Taiteilija käsittelee teoksissaan ihmisen rajoja: mikä erottaa sisäisen ja ulkoisen tilan / mihin minä lopun ja mistä sinä alat. Piirustuksissa hahmot katoavat, hajoavat, sulautuvat ympäristöönsä. Pysähtynyt, hiljainen tunnelma on ominaista Kososen töille.

Kosonen_Sylillinen_2015-pieni

Sini Kosonen, Sylillinen, 2015